lauantai 21. lokakuuta 2017



Teimme muksujen kanssa tänään päiväreissun maalle.
Haravointihommiin ja laittamaan talviteloille tarvittavat jutut.


Puolilta päivin lähdimme kotoa ja kirpparien ja muiden kautta pihassa olimme puoli neljältä.
Haravat huiskimaan ja kolmeen pekkaan työ olikin tehty parissa tunnissa.
Päivä vain laskee mailleen niin kovin nopeasti tähän aikaan vuodesta.
Töiden lomassa piti kameraa käydä välillä käyttämässä, kun maisema vaihtoi tunnelmaa ja väriään laskevan auringon tahdissa.
Aurinko armas maalaili pitkät kultaiset juovat pellolle ja mäntyjen rungoille, niin kaunista.
Ja sinne se sitten sukelsi metsän taakse-viimeistä kertaa meille tänä vuotena tuossa pihassa.
Hyvää talven tuloa rakas mummula, ensi kevääseen! <3
Tarkoituksenani oli viedä porstuasta myös ihanat pelargoniani maakellariin talvehtimaan.
No en raaskinut.Olivat niin kauniisti vielä kukassa.
Tänne kotiin ne sitten toin.Tiedän, etteivät tule tykkäämään yhtään lämpimässä ja kuivassa huoneilmassa olosta, kun ovat viileässä olleet koko kesän, mutta toivottavasti saan ne pysymään hengissä ensi vuoteen, niin pääsevät takaisin mummun akkunalle.
Eväät vielä söimme ja pilkkopimeässä lähdimme köröttelemään takaisin päin, ja kello oli vasta seitsemän.
Mennessä jo näimme useammankin hirviväijy-porukan ja varoituskolmioita hirvijahdista.
Pimeillä metsäteillä ennen Orimattilaa piti tyttären ajella hyvin hissukseen,ettei vaan joku vauhkoontunut reppana osu samaan aikaan tielle.
Toivoimme hirville yhdessä hyviä piilopaikkoja.
Lahden motarilla alkoi sakea sumu, hyvä kun eteensä näki,onneksi siellä oli hirviaidat kuitenkin.












                                                                      Sisu ottaa rennosti autossa. :)


                                 


                                                    Olisitko raaskinut viedä pimeään kellariin? Minä en. :)
                                                                           Mukavaa lauantaiehtoota! <3

perjantai 20. lokakuuta 2017




Joku lintu lurittelee aamuvarhaisella, kun kävelen bussilleni ennen seitsemää.
En näe sitä, mutta lähellä se on. Laulu on sen kuuloista, kuin se itsekin olisi vasta herännyt ja availisi hissukseen ääntään kylmän yön jälkeen.
Joka tapauksessa se tuntuu ystävältä pimeässä. Silmittelemme siinä hetken yhdessä.
Jopa tänään, kun ensimmäinen kuura kiilteli pensaissa, sen hento ääni ikään kuin tervehti ohi kulkevaa.
Vastaani on tullut muitakin lintuja tällä viikolla.

Mukavaa alkavaa viikonloppua! <3









keskiviikko 18. lokakuuta 2017



Syksy on kirjojen aikaa. Syksy on sohva ja viltti ja suklaalevy.Syksy on kynttilät ja kesän muistot.



Postauksessa kirjoja, joista olen itse erittäin paljon pitänyt,ihan vaan vinkeiksi, jos etsit luettavaa.
Ensimmäinen mielitaiteilijani Helene  Schjerfbeckin elämästä. Ahmaisin paksuhkon kirjan kerralla. .

Rakel Liehu: Helene


Hiljaiset sillat. Ah, miten kaunis tarina. Kirja aavistuksen parempi, vaikka elokuvakin oli hyvä.


                               Hiljaiset sillat: Robert James Waller


Kuuntele vain muistojasi. Tämän luin kerralla matkalla Kuusamosta kotiin Espooseen.
Hieno tarina rakkaudesta.Mies lukee vaimon itsensä kirjoittamaa tarinaa heistä muistisairaalle vaimolleen. Koskettava. Pidin kovasti myös elokuvasta.



                                                      Kuuntele vain muistojasi:Nicholas Charles Sparks   


Enni, oi Enni. Olen ollut jo pitkään hänen tarinointinsa lumoissa."Syrjästäkatsojan tarinoita"- sarja käsittää tällä hetkellä 5 kirjaa, ilmeisesti ainakin vielä yksi ilmestymässä.
Idan tarina pienestä paimentytöstä aikuiseksi naiseksi. Mustonen nivouttaa tarinaan monia kuuluisia taiteilijoita, Sibeliuksesta Eino Leinon kautta Edefeltiin ja monia muita.
Koukuttava.




                       Enni Mustonen: Syrjästäkatsojan tarinoita,5 kirjaa ilmestynyt, tarina jatkuu.


Saman kirjailijan toinen sarja "Järjen ja tunteen tarinoita".Kahden naisen rinnakkaisia kohtaloita sääty-yhteiskunnan,naisasian, sortovuosien ja itsenäistymisen Suomessa.
Hienoa ajan kuvausta.Tässäkin tarinassa vilahtelee kuuluisia henkilöitä.



                     Enni Mustonen: Järjen ja tunteen tarinoita 5 kirjan sarja.


Kaikki mainitsemani kirjat ovat helppoa luettavaa. Pari niistä nostattaa kyyneleitä ja lämmittäviä ajatuksia. Toiset taas tempaavat mukaansa mielenkiintoisiin maailmoihin, eikä niiden soisi loppuvan.




Postauksen taidekuvat: Helene Schjerfbeck ja Sinikka Hautamäki
(kuivakukat ja kynttilä omia kuviani)

Mukavaa loppuviikkoa! <3


tiistai 17. lokakuuta 2017




Puhuin edellisessä postauksessani siitä merituulen tuiverruksesta hiuksissani, korkealla kalliolla.
Näissä maisemissa niitä päätöksiäni tein.
Syystä jostain, valikoituivat tallennettaviksi mustavalkoisina.

Itse näitä katsellessani aloin kuvitella, kuinka tuosta takavasemmalta kuvaan tuulahtaa liinatukka lettipää kansallispuvussaan. Ehkä nuori komistus seuraa kohta häntä molskihousuissaan ja saappaissaan, paita salskeasti rinnuksista auki ja hihat käärittyinä kyynärtaipeisiin. Älkäämme unohtako puukkoa vyöllä.
Taustalla soi tietenkin jokin dramaattinen musiikki, kun he suutelevat vanhanaikaisesti ylinäytellen. :D

No, hassuttelu sikseen.
Muistan teini-ikäisenä, kun minä parkkeerasin tv.n ääreen katsomaan kaikki esitettävät mustavalkoiset, kotimaiset elokuvat. Tykkään niistä vieläkin. Ovat jotenkin niin ihanan viattomia ja hyväntahtoisia.

Jotain näissä mustavalkoisissa maisemakuvissa on. Nostalginen tunnelma?
Mieleeni nousee myös lapsuuden aika.

Päivä 2 töissäkin meni jo paljon sujuvammin, kuin päivä 1.
Kyllä tämä tästä.

Omistan kuvat teille merta rakastaville, mukavaa viikon jatkoa! <3






















sunnuntai 15. lokakuuta 2017




Tämä oli nyt tässä.
Vuorotteluvapaus nimittäin.
Maanantaina paluu takaisin töihin.

Halusin kokea vapaana työvelvotteista aikajanan keväästä syksyyn.

Sen myös näin-voi veljet, ja koin!
Kotimaan luonnon herääminen keväällä, ihana keskikesä.
Nyt olemme jo syksyssä.

Tämä puolivuotinen tuntuu nyt menneen nopeasti.

Mutta, kun katson huhtikuun alun kuviani,onhan niistä jo pitkä aika...

Olen niin kiitollinen, että uskalsin kuunnella sydämeni ääntä, sitä vapaudenkaipuun kuiskailua, joka ei jättänyt rauhaan.

Talouskaan ei mennyt kuralle päinvastoin, kulutukseni pieneni maaseudulla, ei bussikortteja, ei lounaita, ei siistejä työvaatteita. Hetkeäkään en tuntenut katuvani päätöstäni.

Luulen, että jaksamisen reppu on nyt pullollaan kauniita näkymiä, tuoksuja, makuja, muistoja.

Enkä muista, että olisin stressannut oikeastaan mistään koko puolivuotisen aikana.
Kerran ehkä asioillani Helsingissä julkisissa taisi nostaa päätään ne tutut kimmastuksen tunteet, jotka siinäkin huomasin sitten heti kuitata sisäisellä riemuntunteella, että so what, huomenna olen taas maalla ja vapaa kaikesta tästä! 

Vapaus nousee koko rupeaman tärkeimmäksi asiaksi.Vapaus herätä ja mennä nukkumaan, kun siltä tuntui.

Vapaus päättää huomisesta ja viikonpäästä,tai olla päättämättä. Ei kalentereita eikä aikatauluja.
Vapaudentunne päihitti senkin, että sattui sateisempi ja viileämpi kesä.
Elin täysillä ja nautin kaikesta suunnattomalla kiitollisuudella.
Tämän kaiken pois antaminen hieman ahdistaa tällä hetkellä.
Kävin hyvin, hyvin pitkällä kävelyllä, toisella ranta-alueella tänään kuin eilen.
Korkealla kalliolla, merituulen tuivertaessa hiuksia koin vahvasti, mikä minulle on terveyden ja perheen lisäksi kaikkein tärkeintä.
Se on se vapaus.
Siinä kalliolla lupasin itselleni, että sitä kohti lähden nyt matkalle.
Pyrin poistamaan esteet ja järjestämään asiani niin, että koen olevani vapaa.

Kuvissa nopea flashback huhtikuun alusta syyskuun loppuun.


Ihana puoli vuotta! <3


Mukavaa alkavaa viikkoa! <3