Jatkan vielä kahdella kuvalla.
Toisessa viime

kesäinen paikkani kauniina kesäehtoina maalla ja toisessa tämänpäiväinen ikkunanäkymä....

Ensimmäinen lomapäivä

Hengitetään syvään, ja annetaan positiivisen energian virrata mieleen ja kehoon....
Suunitteilla siis oli lähteä maalle, laittamaan taloa kesäkuntoon, pesemään ikkunoita ja nauttimaan pihamaalla herkistä alkukevään ihmeistä...
Lumta on tupruttanut tasaisen harmaasti aamusta asti...
Olen kumppanini kotona kotitonttuna, kun hän on töissä ja yritän olla vajoamatta suurempaan
masennukseen.
Tämän huushollin isäntä on haka pitämään lahjaksi saamiaan orkideoita hengissä vuosi tolkulla ja jopa saamaan ne kukkimaan vuodesta toiseen joka kerran entistä ehommin.
Ja kaikella kunnioituksella vannon, että tässä tapauksessa kysymys ei ole mistään orkideoiden hartaasta harrastajasta, vaan jostain käsittämättömästä?!...
Kuvailin näitä kaunokaisia ja yritin unohtaa ikkunanäkymän.

Tallinnan reissu

Olimme mutsimuikkusen kanssa eilen Tallinnassa päiväristeilyllä.
Meni vähän ite iästään, niinkuin karjalais- mummini olisi sanonut. :)

Ilma oli harmaa ja tihkuinen, olisiko ehkä pientä lämpöeroa Tallinnan hyväksi perillä tuntenut, mutta hyvin pientä.
Aikaa oli niukalti, joten tämän reissun tarkoitus oli marssia marketiin tekemään huokeita ostoksia.
Kesällä sitten ne vanhankaupungin koluamiset ja nautiskelu.
Oli taas mielenkiintoista hypistellä outoja tuotteita ja päivitellä hintaeroja kahden Eu-maan välillä...
Mukaan tarttui kilo-torilta maukkaan näköisiä keksejä, joiden päällä kaikki mahdolliset pähkinät ja siemenet,kurkumaa,rugolajuustoa,humoristinen pullea pullo venäläistä vaaleaa olutta,jouluna anoppilassa maisteltua maailman parasta aussipunkkua, jota ei saa Suomesta,pari pulloa väkevämpääkin ja käyttämääni hyväksi todettua sarjaa hiusbalsamia, jota en ole Suomessa nähnyt.
Laivassa mennen tullen hyvä bändi, jota kuuntelimme, kun emme onnistuneet saamaan hyttiä.
Reissu meni mukavasti, nopeasti ja ilman ongelmia.
Kotimatkalla Suomen päässä hiukan takkusi, kun oli myöhäisempi ajankohta lauantaina ja ratikoita ja seutubusseja sai hetken odotella.

Sataa sataa ropisee.....
Viluttaa ja epäilyttää, olenko tulossa kipeäksi.
Tämähän tietenkin on sopimatonta, koska huomenna on risteily Tallinnaan äitini kanssa
ja muutenkin reilun viikon talviloma ,mukaan lukien pääsiäisen pyhät.
Olo on väsynyt ja jotenkin haluton.
Näinhän usein käy, kun odotettu loma vihdoin alkaa...
Omaksi-ja tyttärenikin (joka on ensimmäinen blogini virallinen seuraaja, jihuu!!!!) iloksi
laitan kuvia viime kesän upealta retkeltä Söderskärin majakkasaarelle.
Ensimmäisessä kuvassa ne tikkaat, joilta pyllähdin takatalven takia :)

Santtu

Jouduin saattelemaan reilu vuosi sitten rakkaista rakkaimman perheen jäsenemme, Santerin
koirien taivaaseen 14-vuotiaana.
En ole koskaan aikaisemmin kokenut niin suurta eron tuskaa, kuin Santun lähdön jälkeisinä päivinä.
En meinannut päästä surusta olenkaan.
Nytkin vielä tulee hetkiä, kun kyyneleet nousevat silmiin ja tulee sitä valtava ikävä.
Santtu oli pieni iso mies.
Sen omasta mielestä se oli vähintäänkin tanskandogin kokoinen.
Toinen pois mennyt, myös hyvin rakas mummoni sanoi aina Santusta, että se on kuin ihmisen mieli.
Ja niin se olikin!
Töistä tullessa meillä oli tapana Santun kanssa vaihtaa kuulumiset niin, että menin sohvalle istumaan ja se hyppäsi syliini ja pisti tassunsa olkapäilleni ikäänkuin halatakseen ja lipaisi poskelle pari pusua.
Santtu oli innokas sienestäjä. Pienillä jaloillaan se tepasteli monien tuntien lenkit metsässä
porukoissa.

Se rakasti uimista ja syötävien piilottamista maastoon.
Maalla on Santun jäljiltä kymmeniä sian korvia piiloissaan.
Terhakka terrierimme kosketti meitä kaikkia hyvin, hyvin syvältä yhteisten vuosiemme aikana.
Koiruutemme oli syntymästään puoli kuuro ja meille muokkautui aivan oma kommunikointi tapamme.
Katse oli hyvin tärkeässä roolissa ja senkin takia yhteys sen nappisilmiin tuntui niin intensiiviseltä.
Kun rakkaat nappisilmät sitten sulkeutuivat viimeisen kerran, tuntui kuin olisi pitänyt päästää
irti jostain oleellisesta, kaikki tuntui pitkään orvolta ja oudolta.
Saan sen tuoksun ja äänähtelyt koska vaan luokseni.
Ikävävöin sitä pientä koloa sen kuonossa silmien välissä, johon oli ihana upottaa nenänsä ja pusia sitä.

Eilen illalla naurettiin,yhdessä vielä niin leikittiin.
Viereeni tulit myös nukkumaan, poskeani hellästi suukottamaan.
Koskaan ei arvata oinut vois, että yö seuraava viimeinen ois.
Nyt vain muistot rakkaat mulle jäi.
Sinua kovasti kaipaan, ystäväin.

Aivan kuin eilistä toivettani olisi ilkuttu tänään...
Olin jo niin syvällä ihanissa kesäunelmissa, että suorastaan masensi
lumeen peittynyt ympäristö.
Nämä keväiset takapakit yrittävät tosissaan vetää mielen apeaksi.
Ei vaan pitäisi antaa ensimmäisten oikeasti lämpimien kevätpäivien
hämätä ja viedä mennessään.
Siellä se takatalvi ilkikurisesti piilottelee ja vetäisee shownsa kuitenkin jossain vaiheessa, kun
jo tuntuu siltä, ettei se enää voi tulla, kun näin on lumet sulaneet ja kärpäsiä jo pörrää ympärillä.
Tuntuu, kuin olisin kiivennyt tikapuita jo ylimmälle askeleelle ja nyt pyllähtänyt sieltä maahan.
Ei auta, uudelleen vaan kipuamaan sille ensimmäiselle askeleelle...

Ja minä kun olin jo näissä tunnelmissa....snif!

Kotona

 Sisustaminen on rakas harrastukseni.
Koti on pienehkö kaksio, ja kaikki kaunis on mahdutettava :)
Tuottaa mielikuvitukselle työtä, miten päin minkäkin
huonekalun saa mahtumaan.
Kotini on linnani ja olen onnellinen joka päivä, kun saavun töistä
kotiin.

Kesäaikaan siirtymiseen neljä päivää!!!

Mututuntuma jo kaikesta ihanasta, joka on kulman takana.

Lämpimät, valoisat illat ja auringon tuntu iholla hellepäivän jäljiltä.

Minun sieluni huutaa jo ikävästä päästä nauttimaan siitä kaikesta ihanasta.

Vihreät riippakoivut mummolan pihalla,perhoset,kärpästen pörinä,lintujen liverrys,

niittyjen kukat,grillin kauniisti palava koivuklapi- kasa....ah! :)

Edellä mainitut sitä kesäunelmaa.

Odotan kyllä ensin kiltisti tätä jo alkuun päässyttä kevättäkin.

Oikeastaan luonto onkin kauneimmillaan kevään ja kesän taitekohdassa.

Kun kaikki on herkän vihreää, hentoa ja uutta.

Joka keväinen ihme, kun tienoo alkaa vihertää ja yks kaks onkin jo kesä.

Toivon, että kesän vihdoin saapuessa osaan arvostaa sitä ja imeä siitä kaiken energian

talteen. Etten heittäisi hetkeäkään hukkaan siitä lyhyestä onnesta.

Tekstistä käy varmasti ilmi, kuka on kiristänyt vieterin äärimmilleen odottaessaan

kylmän, pimeän ja tuulisen talven loppumista.

Pliiiiiis älä tule takatalvi!