maanantai 2. marraskuuta 2015

Kuvat, joita en ottanut tänään.

Vein työpaikan takapihalle viime perjantaina pikkulinnuille siemensekoitusta.
Tarkoituksenani saada ruokkiksella hyviä lähikuvia näkemistäni talitinteistä,sinitiaisista ja varpusista.
Kamera oli mukana, muttei linnun lintua.

Tänään kävin siellä pari kertaa.
Ensimmäisellä kerralla varis nokki nurmikolla siemeniä ja kaksi harakkaa odotti kiltisti vieressä vuoroaan. Hyökkäsivät sitten heti variksen mentyä apajille.
Ja tällä kamera kotona.

Yhtään ei harmistusta vaimentanut se supersöpö orava, joka seuraavalla kerralla siinä nätisti istui pikku kätösillään auringonkukansiementä suuhun työntäen kaunista vihreää nurmea vasten, kuin kuvattavaksi vartavasten asettuneena.
Linnut ja orava siis noin 2 metrin päässä minusta, kun siinä hiljaa ja rauhassa ihastelin..huoh!
Arvatenkaan näytöstä ei huomenna minulle suoda, jos otan kameran mukaani.

Kotimatkalla kun nousin bussista, taivas oli tajunnanräjäyttävän upea meren yllä, ja meri siinä alla melkein turkoosi ja peilityyni.
Melkein hammasta jo purin, ettei se hiton kamera nyt sitten ollut tänään mukana...
Parvekkeeltani sain laihaa lohtua kuvattua juuri ennen, kun pimeni. Mutta meripä ei tänne näy.
Laitanpa mukaan kuitenkin  vähän tuikun valoa joutsenen sulan siivilöittämänä, josko unohtuisi ne saamatta jääneet kuvat! :)






6 kommenttia:

  1. Hyvin osasit kertoa meille silmilläsi ottamat kuvat :)
    Ja mahtavat kuvat silti postauksessasi.
    Joutsensulkien siivilöimää valoa........

    VastaaPoista
  2. Kiitos Seija! :) Joutsenen sulka on yksi aarteistani! Kyllä siinä ihastellessa eläinten touhua mielessä kävi, että onhan tämä upeaa näinkin. Sai keskittyä itse asiaan, eikä kameraan. :)

    VastaaPoista
  3. Siis huomenna kamera laukkuun! :)
    Mitä väriloistoa! Kauniit kuvat sait ilman mertakin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sirpa! :) Kamera huomenna laukkuun!!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia! Niinhän se usein käy, että kamera ei ole matkassa, kun sitä tarvitsisi..:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Irmastiina! :) Onneksi sain tänään revanssin! :)

    VastaaPoista