torstai 30. maaliskuuta 2017




Pieni "jäähyväiset kaupugille"- postaus. :)







Tämä tulppaanikimppu ei lakastu, se muumioituu. :)



keskiviikko 29. maaliskuuta 2017




Pilviä, taivaita.
Tuulen tuivertamia lokkeja. Kevättä ja talvista kylmää viimaa.
Näitä kaikkia tänään.
Tulppaanikimppunikin vielä toista viikkoa ilonani, se jääkylmään veteen laitettu.
Nyt herkästi kaunis, kohta tippuu ensimmäinen terälehti.

Posti toi kauniin kortin, salaperäisen -ei lähettäjän nimeä.
Postikaan kun ei enää leimaa, en tiedä edes mistä.
Kaunis mietelause ja rakkaan Santtu-koirani kaksoisolento ja muita ihania kuvia kortissa.
Kiitos sinulle ihanalle, kuka lienetkään! <3

Huomenna jo torstai.
Lumipyry minut vuorotteluvapaalleni ilmeisesti perjantaina saattelee. :)

Kaikille mukavaa loppuviikkoa! <3 <3











maanantai 27. maaliskuuta 2017






Haaveilua, unenomaisia ajatuksia.
Kevätluonnon hento vihreä, kesäillan lämmin autuus.
Ihan kohta ankkurin jo nostan purjehtiakseni vapaana niitä kohti.





sunnuntai 26. maaliskuuta 2017




Olen viikon kärsinyt pienestä flunssasta ja allergisesta herkistymisestä.
Helsingin katupöly ilmeisesti laukaisi tuon allergisen puolen.
Perjantain iltana ja lauantain aamuna nenä oli aivan tukossa ja sain kymmenlukuisia aivastuskohtauksia kerrallaan. Jokainen näistä kärsivä tietää, kun kohtaus hiipii ensin nenään, vesi alkaa vuotaa norona ja sitten aivastellaan. 
Ihan liikkumatta (etten nostattaisi huonepölyä) makoilinkin melkein lauantain läpeensä isännän sohvalla ja olo siinä parani siedettäväksi.Välillä nenäliinatupot sieraimissa, kun tilanne oli herkimmillään.

Tänään halusin lähteä raikkaisiin merituuliin tuonne rannalle. Kyllä on kuulkaa eroa ilmanlaadussa Saunalahden rannassa ja Helsingissä Manskulla.
Ei aivastuttanut kertaakaan ja oikein nautin navakasta tuulesta.

Saunalahti on jo vapaa! Rannoilla lilluu jääsohjoa ja lauttoja ja  paikkapaikoin rannat kyllä vielä jäässä.
Tarkoituksenani oli myös lähteä katsomaan, josko samaan paikkaan olisi noussut jo leskenlehtiä, jossa sen viime keväänä pongasin ensimmäistä kertaa.
Ja siellähän niitä jo oli nuppusillaan.
Rantamansikkakin jo tehnyt uusia lehtiä.

Aamulla katselin varista, joka tuulessa kieppui iso oksa suussa rakennuspuuhissaan.
Sillä selvästi oli vaikeuksia oksasta aiheutuvan vastuksen kanssa, kun tuuli sitä oikein riepotteli.Mutta ei luopunut hyväksi havaitsemastaan pesätarpeesta.

Viikon verran joudun vielä niitä pääkaupungin pölyjä hengittelemään, sitten vuotava nokka kohti maaseutua mahdollisemman nopeasti sen jälkeen, kun isännän käsileikkauksen ajankohta selviää.

Mukavaa alkavaa viikkoa! <3 Tsemppiä teille allergisille kanssakärsijöille. :)

p.s. vaihdoin vielä uuden jääkylmän veden tulppaaneille, jotka näin viikon jälkeen ovat vielä elossa ja siinä kauniin herkässä "lakastumaan päin"- vaiheessaan.




































torstai 23. maaliskuuta 2017




Joku töissä kertoi nähneensä sinivuokkoja!
Itse näin näitä paluumuuttajia useampia suuria auroja.
Vikki kuvannut hienoja kuvia kyykäärmeistä.
Voi poijjaat, se TODELLA on kevät! <3 <3
Ihan vatsasta kouraisee välillä sillä lailla hyvästi, kun ajattelee kaikkea tulevaa.
Tuulessa vielä jäänteitä talvesta, mutta annas kun sekin lämpenee, niin avot! :)
Oli kyllä riemullisen aurinkoinen päivä tänään.
Aiheuttaakohan kevätaurinko jonkin sortin notkistumista selkärangan välilevyissä, kun ruoto tuntuu paljon suoremmalta ja olemus ryhdikkäämmältä.
Kohta herää suomalaisissa ne uinuvat välimeren rannoilta tutut geenit ja riehaantuu taas koko kansa ottamaan kesää vastaan.:)
Kyllä tää on niin ihanaa!








keskiviikko 22. maaliskuuta 2017



Onni on perhonen, jota tavoitteleva ei saa kiinni, mutta joka saattaa laskeutua hiljaa istuvan päälle.— Kirjailija Nathaniel Hawthorne (1804–1864)


Ajatus kauniista keväisestä koristekukasta. Niin ihania kuvia blogeissa näistä  pienistä keltaisista kaunokaisista.Yläpuolella totuus parin päivän päästä. :)
Tulppaanien kanssa kokeilin neuvoa laittaa jääkylmään veteen suojamuovineen pariksi tunniksi ja sen jälkeen vasta sellaisenaan. Toimii! Niin ovat pirpsakat vielä monen päivän jälkeenkin.


Onni syntyy, kun valmistautuminen kohtaa mahdollisuuden.— Elmer Letterman
Ajattele kuinka onnellinen olisit, jos juuri nyt menettäisit kaiken mitä sinulla on – ja sen jälkeen saisit sen kaiken takaisin.— Frances Rodman


Huomista auringonpaistetta odotellessa! :) <3







tiistai 21. maaliskuuta 2017





Miten raahata kotiin suuri kivenmöhkäle saamatta "kylähullun" leimaa...
Tätä mietin, kun huomasin kotiin tullessani tämän hienon kivihahmon bussipysäkin vieressä.
Lohen, kilpikonnan, liskon vaiko jonkun muun pää, ja minusta niin hieno!
Veisin sen niin mielelläni maalle kivistä rakentamaani muodostelmaan.
Pitää jatkaa strategian hautomista... :)
Olisin niin halunnut nähdä muiden kauppakasseja kantavien rouvien ilmeet, kun olisin tuon napannut kainalooni siitä. Kivi on aika suuri.




Sateisen ja kylmän päivän jälkeen aurinko pilkahti hajoavien pilvimassojen välistä




Löysin kirpparilta ihanan pienen viiskytlukulaisen kaapin. Hilseileekin juuri oikeanlaisesti. :) Sen uumeniin piilotan aarteitani tänä vuonna mummulassa.




Mummula ja touhut siellä valtaavat jo enemmässä määrin minun mieleni.
Ei millään malttaisi enää odottaa.
Miten voi nämä viimeiset päivät kulua niin hitaasti... :)


maanantai 20. maaliskuuta 2017




Näiden kahdenlaisten kuvien välissä on 40 minuuttia aikaa.
Kotoa Espoosta lähtiessäni sumu oli niin sakeaa, että ei pitkälle eteensä nähnyt.
Perillä Helsingissä aurinko jo paistoi siniseltä taivaalta puoli kahdeksan aikoihin.
Tätäkin tämä fantastinen kevät on! :)





Kevät

Tänään syntyi kevät.
Meri suuteli rantansa jäättömiksi. Lokit ovat siipensä pesseet kaukaisten karien keskellä. Taivaan telttakatto oli vielä eilen harmaa. Joku on vetäissyt sinistä verkaa sijaan. Lounatuuli on oppinut puhumaan ja tuo viestejä ihmiselle.
Repäise auki mielesi akkunat, joihin pahantuulen hämähäkki talvisaikaan kutoi verkkojaan. Päästä kaipauksen häkkilintu valloilleen ja anna sen kisailla kaukaisten karien keskellä lokkiparven parissa.
Anna sen lentää levottomin siivin, kurkien keralla kauas kattojen yli jonnekin, toiseen maailmaan, vainioille, jotka odottavat, korpeen, jossa elämä herää. Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset tervehtimään kevättä, joka tänään syntyi luonnon sydämessä, auringon säteissä ja ihmisessä.
Uuno Kailas


Toivottelen hienoa Minna Canthin ja Kevätpäiväntasauksen iltaa! <3






lauantai 18. maaliskuuta 2017




Kuinka liikuttavaa oli pitää sylissä tänään pienen pientä vauvaa.
Kuinka sitä onkaan ensikertalaisena äitinä osannut ottaa tuollaisen ihmeen haltuun kun tänään tuntui, että juuri ja juuri uskalsi ja kuinka pieniä nämä ihmisen taimet ovatkaan.
Suurella kunnioituksella katsoin, kuinka nuori isä hoiti vaipanvaihdot ja syötöt varmalla kädellä, kun äiti oli joutunut lähtemään melkein koko päiväksi sukunsa surujuhlaan.

Seuraavaksi jatkoimme vähän varttuneemman nuoren miehen rippijuhliin.
Kummassakin paikassa sai paijailla myös koirakavereita.
Nyt sitten viikonlopun viettoon jänniä kokemuksia rikkaampina.

Hyvää viikonloppua kaikille! <3






torstai 16. maaliskuuta 2017




Tänään hermo oli pinnassa syistä, joita en nyt kuitenkaan rupea blogissa ruotimaan ja päätin jäädä pari pysäkkiä aiemmin pois bussista kotimatkalla päästäkseni kulkemaan metsän kautta.
Viisi minuuttia ja koko harmistus oli tipotiessään.Piti kaivaa kamera kassista ja pysähdellä ottamaan vastaan metsän rohto.
Aurinkokin paistoi vielä, vaikka kello lähenteli puoli kuutta.
Matkan varrella on vanha talo, joka minun silmiini vaikuttaa autiolta.
Kelpaisi minulle!
Ajatelkaapa, minkä Villa Villekullan tuosta laittamalla saisi! Ai että.
Vanha kaunotar. 
Olisikohan nuo pensaat sireenejä.
Lumet ovat kutakuinkin sulaneet ja pientareet näyttävät siltä, ettei leskenlehtiin enää ole kauaa.
Kiitos taas metsä! <3
















keskiviikko 15. maaliskuuta 2017





Niin keväinen oli päivä tänään! <3
Ei kuitenkaan niin keväinen kuin Tanskassa, josta siskoni lähetti kuvia viime viikonlopulta.
Eikö ole upeaa tietää, että kohta nämä kukkivat jo meilläkin. :)

Muistakaa käydä äänestämässä Suomen satavuotis-juhlan kunniaksi valittavaa kansallisperhosta! :) täältä  kansallisperhonen

Aurinkoa loppuviikkoosi! <3