Mummulasta keräämässäni kimpussa sinnittelee vielä yksi kehäkukka muut ovat jo lakastuneet.Onneksi huomenna pääsee takaisin maalle keräämään tuvan pöydälle uuden kimpun.

Oletteko huomanneet, kuinka polttavasti aurinko näin syyskesällä paistaa,niinä hetkinä kun paistaa?
Kreikassa ilmiötä kutsutaan nimellä "mikro kalokeri"-pieni kesä.
Viehättävä on mielestäni myös kesää tarkoittava sana kalokeri. Kalo=hyvä,keros=ilma/sää.
Eli kesä on suomennettuna hyvä sää. :)
Meillä tälle vuodenajalle ei olisi uskaltanutkaan laittaa moista nimeä, koskaan ei ole varmaa... ;)

Eilen lähdin extempore itsekseni Helsinkiin, koska halusin nähdä sen "Koiranäyttely"-taidenäyttelyn.
Paapiskelin hissukseen Kampista Fredaa pitkin kohti Johanneksen kirkkoa ja kuvailin eteeni sattuvia mieleisiä kohteita.
Keskipäivällä noilla kulmilla oli mukavan rauhallista,monet ihmisethän olivat töissä. Japanilaisia turisteja vastaan tuli kyllä monia. Vähän tuntui, kuin itsekin olisi ollut turistina kuvailemassa.

Tuomiokirkon edustan Suomi 100-koristelu tuli minulle mukavana yllätyksenä, kun etsin Taitoshoppia sieltä, missä se oli aikoinaan ollut.Eipä ollut enää, enkä sitä löytänyt lainkaan.

Löysin kuitenkin toisen,pienemmän kädentaito- kaupan.
Heti sisään astuessani silmäni nauliintuivat tähän alla olevaan keramiikka koiruliiniin.
Rakkaan Santtuni koirientaivaaseen menosta on jo useampi vuosi.
Kaikkina näinä kuluneina vuosina olen etsinyt kirppareilta ja kaupoista koira-aiheista esinettä, joka markkeeraisi muistoesinettä.
Tämä jopa seisoo kolmella jalalla, nostaa jalkaa kuin terhakka pikku Santerini. :)
Tässä oli juuri sitä luonnetta, jota olen etsinyt.

Koiranäyttely-näyttely ei oikein sykähdyttänytkään. Odotin ehkä liikoja Ninnun upean näyttelyn jäljiltä, joka oli paljon, paljon parempi.
Oli näyttelyssä pari Outi Heiskasen työtä, jotka olisin mielelläni itselleni ottanut, mutta muut työt eivät minua juurikaan puhutelleet.
Se harmitti, ettei minulla ollut yhtään kolikkoa mukana, kun näyttelytilassa oli kuppi "lahjoita kolikko, ota kortti" -periaatteella.Rahat olivat menossa löytökoirien hyväksi.
Mutta, älysin kysyä josko saisin mukaani Ninnun näyttelystä ostamani taulun ja sehän sopi. :)
Se etsii vielä omaa paikkaansa kotona, ja sopii hyvin väliaikaisesti turkoosiin nurkkaukseeni.

Myöhemmin matkustin Kauklahteen viettämään isännän kanssa iltaa, ennen huomista maalle lähtöämme. Hänen talonsa edessä kasvoi kauniisti kukkiva pensas, jonka kukat oikein hehkuivat sateen jäljiltä.

Helsinki-reissullani kävin myös ihanassa pienessä paperikaupassa, josta kuinkas ollakkaan tarttui useampi kortti mukaani.
Myös Eurokankaassa poikkesin, ja luulen, että löysin kankaan tuolini verhoiluun.
Jos se istuu siihen hyvin, kuvaan blogiin sitten valmiin tuolin.

Sain idean kesäisten koivujen kaipuuseeni talven varalle.Minähän toin maalta noita koivun onttoja kaarnapötköjä.Ovat olleet parvekkeella odottamassa, että keksisin niistä jotain.
Kunhan viherkasvi tuosta kasvaa, luulen, että näyttää sivusilmällä katsottuna hyvinkin kesäiseltä koivulta? :)

Oikein mukavaa viikonloppua! <3 <3 Mirjam-Matilda hiljenee taas joksikin aikaa. Minulla on nyt maalla tabletti, jolla pääsen vierailemaan teidän muiden blogeissa.Omaani en sillä osaa postailla kun en tiedä, miten saisin siihen kuvia kamerastani, ja muidenkaan postauksia en välttämättä kommentoi vasta kuin taas kotikoneelta, mutta luen ja nautiskelen kuvistanne. <3

Täydellinen hiljaisuus.
Kameran laukaisuäänikin tuntuu pyhäinhäväisyltä.

Olen ollut melkein koko kesän maaseudun rauhassa.
Eilen menin pitkästä, pitkästä aikaa parvekkeelleni istumaan, kun aurinko niin kauniisti paistoi.
Suljin silmäni, niin kuin monesti maalla tänä kesänä, kun olen nostanut kasvot lämpöä kohti.
Mutta, voi mahotonta!
Maalla ihanan auringon lämpöön ovat liittyneet lintujen äänet, koivujen suhina, ehkä maksimissaan kerran puolessa tunnissa soratiellä ohi ajava auto.
Iltaisin ja aamuisin on saanut nauttia talon portailla täydellisestä hiljaisuudesta.
Eilen parvekkeellani lenteli isoja lentokoneita jylisten ylitse, autojen ääniä,ihmisten huutoja,yleistä kuminaa, pärinää ja kalkatusta...

Toissapäiväiseen metsä-postaukseeni kommentoineelle "Hetken Heijastuksia"-Seijalle vastasin, että olisi mielenkiintoista nähdä reaktiot, jos miljoonakaupungin kadulta napattaisiin kourallinen stressaantuneita ja aistikuormitettuja ihmisiä ja laskettaisiin yht äkkiä suomalaisen aarniometsän keskelle.
Tietävätköhän nämä, koko päivän kuulokkeet korvilla kulkevat nykyihmiset, mitä on täydellinen hiljaisuus?
Osa tietysti soittaa kuulokkeissaan rauhallista musiikkia, paetakseen muuta mölyä.
Mutta entä ne, joiden musiikki kuuluu kuulokkeidenkin yli kovana jumputuksena.
Onkohan aistejamme tarkoitettu näihin nykymaailman haasteisiin?
Kun kuuloaistin lisäksi vielä kaupungissa elävän näkö ja hajuaistiakin haastetaan jatkuvasti aamusta iltaan, joka päivä.

Mutta, mitäpä minä olen muiden mieltymyksiä ruotimaan..
Isäntä esim. keskittyy täyttämään ristikkoa ja telkkari on auki edessään.
Parhaiten hän nukahtaa radion ääneen.
Minä itse kotona yksin ollessani en pidä mitään ääntä tuottavaa auki, jos en sitten keskity siihen.
Ehkä rauhallinen,hiljainen taustamusiikki, ilman puhetta on poikkeus.

Yksi tärkeimmistä havannoistani vuorotteluvapaallani on ollut juuri se, kuinka olen nauttinut hiljaisuudesta ja virkistynyt siitä.
Minulta nuorempana toisesta korvasta vaurioitunut korvahermo saattaa tinnittää iltaisin, kun töiden takia liikun päivittäin Helsingissä.
Eipä ole tinnitellyt koko kesänä. :)

Minä uskon tosissani, että hiljaisuus ja verkkainen tempo elämässä on ihmiselle hyväksi.
Nyky-yhteiskuntahan  näyttää olevan täysin eri mieltä. ;)

t. hiljaisuutta rakastava introvertti 

Aamu alkoi maukkaalla smoothiella.
(2dl mustikkaa,yksi banaani,kourallinen mustaherukkaa ja laktoositonta ab-jogurttia)
Kun jaksoi kykkiä mustikkamättäillä, itse kerätyt mustikat maistuvat, jos mahdollista vielä ihanimmilta. :)

Muumimamma tietää säilönnän salat.
Ja pöllön talven varalle varastoinnin ohjeistuksen muistan lapsuuteni opettavaisesta sadusta.

Ai, ai purkit ovat taas täynnä kuivattua herkkua.

Piparjuuri on päämausteena kanttarellipikkelssi kokeilussani.

Oman kasvimaan papuja pakkaseen sitä mukaa kun kasvavat, hyvä sato tulee! :)

Mustaviinimarja on oma, ehdoton marjasuosikkini.
Tämä rasia piti ostaa marketista, kun niin teki mieli.Ämpärillisen aion ostaa myöhemmin pakkaseen pistettäväsi, talven syömämarjoiksi.

Ihanaa, kun pannut porisevat talvella itse kerättyä ja kasvatettua. <3

Nokkosta kasvatan maalla myös. :) Olen jo useamman pussin ryöpännyt pakkaseen.
Leikkaan aina latvan, ja tämähän kasvattaa aina uuden tuoreen tilalle.

Maalla on niin helppo käydä karkkikaupassa. Irtiksiä löytyy monia makuja.

Ajattelin myös keittää pihlajanmarjahilloa. Ovat kuin pieniä omenoita?

 
Viimeiseksi vielä pieni vinkki:
Käydessämme Ninnun näyttelyssä, huomioimme, että koiraihmisille on lisää herkkua tiedossa samassa galleriassa. Tämäkin on nähtävä!

                                                                                                       Mukavaa loppuviikkoa! <3 <3

                                                                                                    Metsä.
                                                                                             Piilopaikkani.
                                                                                         Rauhan tyyssijani.

                                                                                             Karhun kynsikö?

                                                           Pienet "keväänvihreät" lehdet nostattivat hymyn.
                                                                           Pieni aikamatka taaksepäin.