torstai 12. huhtikuuta 2018



Tänään kohdalleni osuneita pieniä mukavia asioita.

Viimeistä katua pitkin (ennen työpaikkaani) kulkiessani aamuaikaisella silmiini osui tämä liina.
Joku oli sen ripustanut roikkumaan tangolle.
Onkohan jonkun pikkulapsen uniliina kenties.
Ehkä tippunut rattaista.
Tai ikkunasta.
Toivottavasti löytää kotiin, niin suloinen oli.
Minä kun rupesin heti tarinaa ympärille miettimään, niin jo mielessäni ajattelin, kuinka mummu neulaillut lapsenlapselleen ja nyt hukassa arvokas tekele.
Vai onko kenties isän tai äidin lapsuudesta jopa, vai vielä kauempaa.


Paljoa ei multaa tarvita, ja mansikkakin on työntänyt maan sisästä ensimmäisen lehtensä aurinkoon betoniviidakossa.


Kesken työpäivän känny soi. 
Tytär siellä soitteli, että jos kurkkaat ikkunasta, ollaan juuri ohi marssimassa ryhmän kanssa. 
Suloiset pikku hälyliiviläiset. :)


Bussia odotellessa kotiin päin, silmiini osui hienoja yksityiskohtia vastapäisestä seinästä.


Kotona Espoossa päätin kiertää metsän kautta.
Hyvä niin!
Helsingin katupölyjen jälkeen oli ihanaa katsella vihreää ja kuunnella lintujen konsertointia ja hengitellä raikasta ilmaa auringon paisteessa.





18 kommenttia:

  1. Hienoa kun joku oli viitsinyt liinan ripustaa näkösälle, jospa se nyt löytäsi omistajansa. Kiva kun on ollut niin aurinkoinen viikko ja kevät lähtenyt hyvin etenemään ja viikonloppunakin pitäisi lämpöä piisata. Tänään suuntaan töiden jälkeen mökille kenties grillaamaan ja bongailemaan muuttolintuja ja pitäsi laitaa joitakin kasveja esikasvatukseen kun vielä ehtii :-) Kuusenoksat näyttävät niin raikkaan vihreiltä auringossa, metsä tuoksuu niin ihanalle keväsin. Kivaa viikonloppua sinne. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! <3 Ihanaa, että pääset mökille,ilmat suosivat mökkeilijöitä varmasti!Minäkin niin odotan maalle pääsyä.Ehkä vappuna. :)
      Liina oli siinä roikkumassa vielä seuraavanakin päivänä, toivottavasti omistaja löytää.

      Poista
  2. Sinulla on upea taito huomata erilaiset yksityiskohdat <3 Vihreä todella tekee hyvää mielelle ja sielulle! Mukavaa viikonloppua Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lämmittävistä sanoistasi Hilu! <3 <3
      Vihreää, paljon vihreää minulle nyt. Luulen, että ymmärrät hyvin! ;)

      Poista
  3. Hienoja havaintoja! Kun pitää silmät ja sydämen avoinna, voi bongata mitä ihmeelisempiä yksityiskohtia.
    Hyvää viikonvaihdetta ja runsasta linnunlaulua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Piipe!<3 Tätä auringonpaistetta ja linnunlaulua on viikonloppu tulvillaan! :)Hyvää viikonvaihdetta!

      Poista
  4. Ihania yksityiskohtia olet bongaillut ♥
    Samaa mieltä olen. Kyllä kaupungin pölyt on aina mukava karistaa kannoiltaan ja palata kotikonnuille raikkaan ja rakkaan luonnon luokse :)
    Eilen vietettiin "stadipäivää" kolmistaan siskon ja äipän kanssa. Paljon oli kaunista katseltavaa ja tutuissa maisemissa oli pitkästä aikaa todella kiva käydä. Suloisia hälyliiviläisiä bongasimme siskon kanssa heti jo bussin ikkunasta Kiasman kulmalla ja myöhemmin käveli kadulla vastaan parikin eri ryhmää ♥
    Lintujen laulua ja lämpöä ihan kohta koittavaan viikonvaihteeseesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ero on todella huomattava Helsingin keskustan ja Saunalahden rannan välillä!
      Tiepöly narskuu hampaissakin keskustassa, ärsyttää silmiä ja hengitysteitä.
      Kotikonnuille on aina mukava palata työpäivän päätteeksi. :)
      Kiitos Ansku ja keväistä onnentunnetta koppakaupalla sinne suunnalle! <3

      Poista
  5. Voi ihanuus tuota bannerikuvaa♥ niin rakastunut pariskunta♥♥
    Toivottavasti liina löytää omistajansa...joskus voi pienillä olla vaikeuksia saada unta, jos joku "unijuttu" on kadoksissa...niin jos tuo on unirieppu..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on viime vuodelta, mutta pistin rakastavaiset nyt banneriin kevään kunniaksi. :)
      Olen omassa elämässäkin kohdannut sen surun ja murheen, jos unijuttu on kadonnut lapselta. Olen myös kuullut ajettavan pitkiäkin matkoja takaisin unijuttua hakemaan. :)
      Kiitos Hannele! <3

      Poista
  6. Ihana bannerikuva!
    Siinä voi itku päästä, jos tuo suloisuus on uniliina. Unilelut ovat uakomattoman tärkeitä.
    Hienoja kotimatkan bongauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! <3 Unilelut ovat monasti ison itkun paikkoja, jos ovat unohtuneet tai hävinneet.Toivottavasti kadottaneet huomaavat liinan jos ohi kulkevat.Siinä se vielä seuraavanakin päivänä roikkui.

      Poista
  7. Ihania kuvia ja voi mikä liina! Toivottavasti omistaja löytyy, oli kertakaikkiaan niin suloinen <3. Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katinka! <3 Ihanaa kevättä! Mukavaa, että olet palannut. :)
      Josko niitä hienoja lintupongauksiasi kohta saisi nähdä taas ! :)

      Poista
  8. Sinä olet hyvä löytämään kauniita asioita kulkiessasi ❤️ Minä olen kyllä samanlainen, aina en vain muista olla 😉
    Kerran kaupungille lähdessäni oikein päätin, että etsin katseellani asioita, joista olen iloinen tai kiitollinen, no eihän niistä meinannut loppua tulla, itsekin hämmästyin ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ympärillä on niin paljon hyvin pieniä ja suuria ilon aiheita. On minullakin niitä unohduksen päiviä, mutta aika verissä tämä huomaaminen kuitenkin on. :)
      Olen joskus ajatellut, että kun keskityn niin intensiivisesti pieniin yksityiskohtiin,saan niistä turvallisen tunteen ja suuret, kaaoksenomaiset kokonaisuudet eivät niin paina ja ahdista.
      Kiitos Seija! <3 Jatketaan tarkkailua! :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Niin oli! Kun sitä seuraavana päivänä hiukan tarkemmin katsoin, uskon sen olleen aika vanha.Se oli tyynyliina ja varmasti ollut aikoinaan ainakin minun ikäiselläni lapsella, jos ei vanhemmallakin.
      Kiitos Sussi! <3

      Poista